Pohjois-Pohjanmaan Perusnaiset piti syyskokouksen Muhoksella 9.10.2019.

Kokouksen lomassa keskusteltiin syyskokoukselle kuuluvista asioista ja lisäksi suunnittelimme jo tulevaisuuden toritapahtumia sekä menoja. Pyrimme olemaan mukana niin Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin kuin alueemme paikallisyhdistyksien tapahtumissa matkassa. Toiminta on alkanut vilkastumaan kivasti ja mm. uusia jäseniä tulee hyväksyttäväksi mukavaa tahtia. Ottakaa rohkeasti yhteyttä hallituksen jäseniin, että saadaan laitettua jäsenyydet kuntoon niin pääsee mukaan reippaaseen ja energiseen naisjoukkoon!

Päätimme kokouksessa ottaa käyttöön kannattajajäsenmaksun. Se on vapaaehtoinen ja kuka vain joka näkee tärkeäksi tukea Pohjois-Pohjanmaan Perusnaisten toimintaa voi suorittaa parhaaksi katsomansa summan tilillemme: FI30 5744 5020 0271 23 OKOYFIHH, saajaksi merkitään Pohjois-Pohjanmaan Perusnaiset ry. Viitteeksi tekstikenttään voi merkitä oman nimensä+kannattajajäsenmaksu.

Kiitoksia jo etukäteen.

Suomi on maailman paras maa olla tyttö, nainen, äiti. Suomessa ovat maailman tasa-arvoisimmat naiset. Täällä ovat parhaat mahdollisuudet kouluttautua ja mennä elämässä eteenpäin lähtökohdista huolimatta. Suomi ei ole kuitenkaan täydellinen maa vaan tekemistä riittää. Haluamme rakentaa maastamme kärsivällisellä työllä vielä paremman.

-Hallitus-

 

Kirjoitettu 11.10.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa